perjantai 3. toukokuuta 2013

Detox


Kirjaston tyrkkyhyllystä tarttui käteeni Hanna Skytän tuore Detox-kirja, joka osoittautui niin kiinnostavaksi opukseksi, että ahmin sen lähes yhdellä istumalla läpi. Ensimmäisen lukukerran jälkeen palasin vielä lukemaan osia kirjasta tarkemmin ja tekemään muistiinpanoja. Detoksifikaatio on niitä aiheita, joihin olen suunnitellut perehtyväni, sitku. Nyt sain aiheesta tämän kirjan muodossa ilokseni kunnon tietopaketin vähän kuin vahingossa.

Detoksifikaatio kiinnostaa useammastakin syystä. Ensinnäkin, noudattamani paleoruokavalio, joka on T3-lääkitykseni takia vielä erityisen proteiinipainotteinen, on ruokavalio, joka laittaa munuaiset ja ruoansulatuselimistön koville sekä happamoittaa elimistöä tarjoten huonoille bakteereille potentiaalisen hyvän kasvupaikan, joten huomion kiinnittäminen elimistön pH:n tasapainottamiseen ja myrkkyjenpoistoelinten tuke
miseen on paikallaan. Toiseksi, elimistöni kyky käsitellä toksiineja, erityisesti lääkeaineita, on kilpirauhasen toimintahäiriön takia heikentynyt - ja joudun tällä hetkellä käyttämään melko paljon lääkkeitä, joten tähän asiaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Mikä detox?

Hanna Skyttä määrittelee detoxin seuraavasti: "Detoksifikaatiolla eli detoxilla tarkoitetaan kehon puhdistuselinten prosessia, jossa erilaiset elimistöön päätyneet vieras- ja haitta-aineet poistuvat elimistöstä." Elimistöllä on luontainen kyky käsitellä ja poistaa haitta-aineita, mutta nykyihmisten ongelma on se, että haitta-aineita tulee elimistöön joka puolelta niin runsaasti, että puhdistuselimistö uhkaa uupua valtavan työtaakkansa alle. Hanna Skyttä esittää asian pesukonemetaforan avulla: puhdistuselimistö on kuin pesukone, joka pesee pyykin hyvin, jos kone on sopivasti täytetty, mutta huonosti, jos se on täytetty vähän yli - eikä pese ollenkaan, jos kone on aivan ylitäytetty. Lisäksi on niin, että pestäkseen hyvin kone tarvitsee toimintaansa riittävän määrän ravintoaineita ja energiaa, joita tavanomainen länsimainen ruokavalio useinkaan ei sisällä. Ja jos ravintoaineita saadaankin ravinnosta, ne eivät ehkä imeydy, koska suolisto voi olla mennyt huonojen elämäntapojen takia jo liian huonoon kuntoon.

Ylikuormittuneella pesukoneella on kuitenkin keinoja "ratkaista" tämä ongelmallinen tilanne. Ensinnäkin, se ryhtyy varastoimaan näitä ylimääräisiä myrkkyjä ja haitta-aineita, joiden käsittelyyn sen voimat eivät riitä, elimistön valkeisiin rasvasoluihin; ja toiseksi, se irrottaa kudoksista ja luustosta mineraaleja ja hivenaineita neutraloimaan kuona-aineista johtuvaa elimistön happamuutta. Pikku hiljaa elimistö rapistuu ja seuraa erilaisia epätasapainotiloja ja lopulta sairastuminen.

Detoksifikaatio-ohjelman noudattamisen tarkoituksena on antaa sisäelimille lepoloma niiden jatkuvasti suorittamasta jumpasta ja ikään kuin "uudelleenohjelmoida" tämä kehon sisäinen pesukone toimimaan jatkossa paremmin ja tehokkaammin.

Detoxilla pyritään noudattamaan mahdollisimman puhdasta, toksiinitonta ja yksinkertaista ruokavaliota ja elämäntapaa, jotta elimistö saa huilata ja puhdistuselimistö hoitaa rauhassa sille kuuluvat tehtävät. Ruokavalion puhtauden lisäksi huomiota kiinnitetään myös ihon, hengityselimistön ja elämäntavan kautta elimistöön tuleviin haitta-aineisiin sekä keinoihin elää mahdollisimman myrkyttömästi. Ravinnon lisäksi syyniin joutuvat siis ruoanlaittovälineet, käytetyt hygienia- ja kosmetiikkatuotteet sekä liikunta- ja lepäämistottumukset. Elimistön puhdistautumisprosessia tuetaan kaikilla elämänalueilla.

Ruokavalion osalta detox tarkoittaa mahdollisimman puhtaan, käsittelemättömän ja hypoallergisen ravinnon syömistä yhdistellen ruoka-aineita niin, että ne ovat ruoansulatuselimistölle mahdollisimman helppoja sulattaa sekä rytmittäen ateriat niin, että ne mukailevat elimistön omia toimintarytmejä - näin annetaan puhdistuselimistölle mahdollisuus toimia mahdollisimaan tehokkaasti ja häiriöttömästi. Puhdasta ruokavaliota täydennetään tarvittaessa ruoansulatusta, suoliston sekä maksan ja munuaisten toimintaa tukevin yrtein ja lisäravintein.

Iho on ruoansulatuksen lisäksi toinen kehon elin, jonka kautta elimistöön kulkeutuu paljon toksiineja - ja lisäksi iho on vielä ruoansulatusta haavoittuvampi elin toksiinien kannalta sikäli, että ihon kautta haitta-aineet imeytyvät suoraan, ilman suodatusta, verenkiertoon. Tässä on painava syy syynätä läpi kylpyhuoneen hyllyt ja meikkipussin sisältö sekä vaihtaa haitta-aineita sisältävät tuotteet luonnonmukaisiin. Myös siivouskaapin sisältö on syytä tarkistaa ja uudistaa, samoin ruoanlaittovälineet. Erilaiset vartalonhoidot, joilla tuetaan ihon, suurimman puolustuselimemme, toimintaa, ovat myöskin olennainen osa detoxia.

Lisäksi detoxilla pyritään huomioimaan elimistön omassa toiminnassa tuottuvat haitta-aineet eli kuona-aineet ja erilaiset hormoniepätasapainotilat, joita syntyy elämäntapojemme, esimerkiksi liiallisen tai liian vähäisen liikunnan, unenpuutteen tai stressin seurauksena. Detoxilla nukutaan hyvin ja hyvänlaatuista unta, liikutaan kevyesti ja harrastetaan syvähengitystä ja meditoimista elimistön oman hormonitoiminnan tasapainottamiseksi. 

Detox ja oma ruokavalioni ja elämäntapani? 

Paleolla, jota noudatan, syödään useampi kunnon ateria päivässä, välipaloja ja napostelua vältellen. Jokainen ateria pyritään rakentamaan niin, että syödään jonkin verran hyviä hiilihydraatteja, noin oman kämmenen kokoinen annos proteiinia sekä riittävästi hyviä rasvoja. Kun ateria rakennetaan näin sekä syödään aina kylläiseksi asti, pysyy kylläisyyden tunne pitkään eikä tarvetta välipalojen syömiselle edes synny.


Detoxilla taas pyritään yksinkertaisiin aterioihin sekä painottamaan proteiinien saanti iltaan. Sellaisenaan detox-ruokavalio ei minulle sovi, koska joudun T3-lääkityksenikin takia tankkaamaan proteiinia joka aterialla. Voin kuitenkin omaksua detoxista ruokienyhdistelysääntöjen noudattamisen ja helpottaa siten ruoansulatuselimistöni taakkaa: voin syödä ensin proteiinin, sitten tärkkelykset, sen jälkeen hiilihydraatit ja lopuksi mahdolliset makeat - tai voin syödä mahdolliset makeat marjat ja hedelmät esimerkiksi puoli tuntia ennen muuta ateriaa. Mahdollisuuksien mukaan voin myös välttää proteiinin ja tärkkelyksen yhdistämistä samalla aterialla.

Koska ruokavalioni sisältää paljon eläinproteiineja, se on myös elimistöä happamoittava. Lisäksi runsas tehotuotetun lihan käyttö lisää omega 6 -rasvahappojen saantia ruoasta ja vaatii omega 3 -ravintolisän käyttöönottoa tai huolehtimista muilla keinoin riittävästä omega 3:n saannista. Elimistön pH:n tasapainottamiseksi on huolehdittava riittävästä emäksisöivien kasvisten käytöstä sekä toksiinien puhdistuksesta elimistöstä. Viherjauheet ja maksaa puhdistavat ravintolisät ja yrtit ovat hyvä paleoruokavalion tuki.

Detoxin kannalta paleossa on positiivista se, että paleo on luontaisesti hypoallergeeninen ruokavalio. Näin ollen paleoon on lisättävä vain NAKKSSujen (=nikotiini, alkoholi, kofeiini, kemikaalit, sokeri, stressi) sekä muiden toksiinien välttely yhdistettynä kevyeen liikuntaan ja vartalon hoitoihin. Lisäksi on muistettava suoliston ja maksan hoito ravintolisin ym.

Toisin sanoen, omalla kohdallani detox voisi ruokavalion osalta merkitä alkoholin, sokerin, suklaan, kofeiinin ja fruktoosin pois jättämistä sekä luomutuotteisiin satsaamista. Detoxia tukemaan ottaisin käyttööni ruoka-aineyhdistämissäännöt, MSM-jauheen, probiootit, teehaudukkeet, kirjassa esitellyt aamushotit, ruoansulatusentsyymit, viherjauheet, omega 3 -valmisteen, kasvisproteiinit ja luomuruoat. Jättäisin pois punaisen lihan (lukuunottamatta riistaa) ja söisin kalaa, kanaa ja kalkkunaa (luomuna) sekä erilaisia proteiinijauheita. Muiden elämänalueiden osalta detox takoittaisi sitä, että hankkisin kuivaharjausvälineet sekä esimerkiksi karvassuolaa puhdistavia jalkakylpyjä ajatellen sekä siivoaisin kylpyhuoneen, meikkipussin ja siivouskaapin toksisista aineista ja hankkisin tilalle luonnonmukaisia tuotteita. Panostaisin myös riittävään lepoon ja rentoutumiseen ja ottaisin syvähengityksen sekä meditoimisen osaksi päivittäisiä rutiinejani.  

Olenkin jo aloittanut projektin tutustumalla kotikosmetiikkaresepteihin ja päivittämällä osan hygieniatuotteistani ekokaupan luonnonmukaisempiin tuotteisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti