perjantai 12. huhtikuuta 2013

Liothyroninissa saatavuusongelmia ainakin viikolle 22 asti!

Tiedoksi niille, joita tämä tieto ei ole vielä tavoittanut: Liothyronin on loppunut tukusta ja arvioidaan, että saatavuusongelma jatkuu ainakin viikkoon 22, mahdollisesti pidempäänkin. Markkinoille ollaan saamassa korvaava tuote, Thybon, siksi aikaa, kun Liothyroninia ei ole myynnissä, ja Thybon saataneen apteekkeihin viikon 16 aikana. Korvaavaa tuotetta varten täytyy hankkia uusi resepti eikä tämä tuote ole Kela-korvattava. Heidän, joilla lääke on loppumassa, kannattaa yrittää saada pikainen yhteys lääkäriinsä uuden reseptin hankkimista varten. Tilanne on haasteellinen, koska T3-valmistetta kirjoittavia lääkäreitä on vähän ja koska nämä ovat jo valmiiksi hyvin kiireisiä ja ylityöllistettyjä. Kilpirauhasliitto kertoo yrittäneensä informoida mahdollisimman monia T3-hoitoa antavia lääkäreitä tästä tilanteesta, jotta lääkkeen vaihto voisi sujua mahdollisimman helposti.

Erityislupalääkkeen kohdalla tilanne on sellainen, että tuotteen myyntiluvan haltijalla ei ole velvollisuutta pitää lääkettä varastoissa ja siksi on mahdollista, että tällainen potilasturvallisuuden vakavasti vaarantava tilanne voi päästä syntymään - T3onlyn yhtäkkinen lopettaminen varsinkin isoilta annoksilta on rinnastettavissa tilanteeseen, jossa insuliinihoitoiselta diabeetikolta loppuu yhtäkkiä insuliini eikä sitä ole mistään saatavilla. Tilanne voi olla monien ilman lääkkeitä jääneiden potilaiden kohdalla hyvin vakava, mutta tilanteesta ei ole tiedotettu riittävän laajasti eikä ole annettu toimintaohjeita sen suhteen, mitä täytyy tehdä, jos lääkkeet loppuvat ennen uusien saamista tilalle. Tällaisessa tilanteessa ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee avun hakeminen sairaalasta, jossa lienee mahdollista saada T3-valmistetta tiputuksena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti