keskiviikko 14. marraskuuta 2012

ärrävikainen

Oloni on tänään levoton, mutta varovaisen innostunut ja toiveikas. Vuosien huonovointisuuden ja omaa terveyttä ja tulevaisuutta koskevan epätietoisuuden jälkeen näyttää lopultakin siltä, että asioiden vyyhti lähtee purkautumaan ja että minulla on olemassa toivoa tervehtymisestäni.

Jo viitisen vuotta olen kärsinyt enemmän tai vähemmän jatkuvasti kuumeilusta, huonovointisuudesta, fatiikista, valtavasta unentarpeesta, aivosumusta, keskittymiskyvyn puutteesta sekä huonosta palautumisesta kaikesta rasituksesta (fyysisestä tai psyykkisestä, positiivisesta tai negatiivisesta). Pitkään olen liittänyt nämä oireet ainoastaan neurologiseen autoimmuunisairauteeni, jonka oirekuvaan ne sopivatkin. Maaliskuun alussa aloittamani paleoruokavalion myötä kuumeilu on vähentynyt ja liitän tämän muutoksen tulehdusarvojeni normalisoitumiseen (lasko oli lokakuussa mitattaessa ensimmäistä kertaa vuosiin laskenut normaaleihin viitteisiin!). Myös unentarve on tämän vuoden kuluessa hieman normalisoitunut, vaikka nukun edelleen todella paljon. Muut oireet ovat suurin piirtein ennallaan.

Neurologisen autoimmuunisairauteni lisäksi sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, jota lääkitään tällä hetkellä tyroksiinilla ja joka diagnosoitiin lokakuussa 2010. Vajaatoimintaa oli ollut jo paljon tätä diagnoosia aiemmin, sillä ainakin jo maaliskuussa 2009 minulta oli mitattu TSH-arvoksi yli 6 - kukaan vain ei reagoinut tähän viitteiden ulkopuolella reippaasti olevaan mittaustulokseen, enkä itsekään osannut vaatia tuolloin kilpirauhaslääkitystä, koska en kilpirauhassairauksia tuntenut ja koska kaikki energiani kului tuolloin autoimmuunisairauteni aiheuttaman kriisin ja huonovointisuuden kanssa selviämiseen. Olin tuon mittauksen aikaan todella sairas ja väsynyt, mutta ilmeisesti minua hoitaneet lääkärit tunsivat huonosti kilpirauhasen vajaatoimintaa ja joko laittoivat oireeni autoimmuunisairauteni piikkiin tai eivät ottaneet niitä vakavasti. Vasta sairaalan vaihdon ja uuden sisätautilääkärin myötä sain hypotyreoosidiagnoosin sekä tyroksiinit.

Tyroksiinilääkitystä on nyt takana noin kaksi vuotta. En pysty oikein erittelemään, onko lääkityksestä ollut vointiini apua - ehkä sen aloittaminen hieman piristi oloa, ainakin aluksi. Nyt kuluvan vuoden aikana olen alkanut tulehdusarvojen laskun ja kuumeilun vähenemisen myötä epäillä, että osa oireistani saattaakin johtua kilpirauhasesta, koska oireet eivät helpota, vaikka muut veriarvot kohenevat. Olen lueskellut kilpirauhasen vajaatoimintaan lukevia tekstejä ja nettikeskusteluja ja havahtunut miettimään, onko tyroksiini minulle sittenkään oikea lääkitys. Olen keskustellut asiasta sisätautilääkärini kanssa, joka on ottanut huoleni vakavasti ja jonka kanssa olemme nostaneet tyroksiiniannoksen huippuunsa veren kilpirauhasarvoja (TSH, T4V, T3V) samalla seuraten. Viimeksi, lokakuun puolessa välissä, mitattaessa TSH oli mennyt hieman yli viitteen, T4V-arvon ollessa aivan ylärajalla, näiden arvojen reagoitua mukavasti tyroksiiniannoksen nostoon - mutta, T3V oli noston myötä laskenut yhden pykälän, ollen nyt 4.4 (matalahko, viitteen ollessa 3.1-6.7). Olin jo epäillyt kohdallani olevan kyseessä käänteis-T3-ongelman ja teettänyt tämän hypoteesin tutkimiseksi yksityisellä puolella (koska julkisella puolella tätä asiaa ei nykyään testata) rT3-testin, jonka tuloksia odottelin, ja havainto T3:n laskusta vahvisti tunnettani siitä, että käänteisongelmasta saattaisi olla kyse. Sisätautilääkärini suhtautui ihanan avoimin mielin tähän teoriaani koululääketieteen piirissä kiistellystä rT3-ongelmasta ja sen olemassaolosta ja oli sitä mieltä, että on mahdollista, että kohdallani on todellakin kyse kyseisestä ongelmasta. Jäin odottelemaan "ärrätestin" tuloksia, ja eilen ne sitten lopulta kolahtivat postiluukusta. Pikaisen laskutoimituksen, jolla lasketaan samaan aikaan mitattujen T3- ja rT3-hormonipitoisuuksien välinen suhde, jälkeen teoriani osoittautui oikeaksi: sain suhdeluvuksi 7.2, mikä kertoo selkeästä käänteis-T3-dominanssista elimistössäni. Ei ihme, ettei olo ole kohentunut viimeaikaisen tyroksiiniannoksen noston myötä, vaan itse asiassa on tuntunut siltä, että muiden aivosumujen lisäksi myös muistini on ruvennut pätkimään - lisätyroksiini pahentaa ärrävikaa tuoden elimistöön raaka-ainetta, josta valmistaa T3:n väärää, oikeat T3-reseptorit tukkivaa hormonimuotoa!

Tieto rT3-dominanssin eli ns. Wilsonin syndrooman sairastamisesta vetää toisaalta mieltä hieman matalaksi, mutta toisaalta olen ikionnellinen siitä, että ainakin osa oireistani on saanut nyt nimen ja että kyse on sairaudesta, jota voidaan hoitaa - minä voin siis toipua, tai ainakin elämänlaatuni ja toimintakykyni voi kohentua huomattavasti! Hoitona ongelmaan tulee todennäköisesti olemaan tyroksiinin lopetus ja lääkintä T3-hormoni liothyroniinilla T3-reseptoreiden puhdistamiseksi, ja tätä varten joudun hakeutumaan hoitoon yksityiselle puolelle jollekin T3-only-hoidon taitavalle lääkärille. Kaksi asiaa huolettaa tässä kohtaa: tulevista valtavista sairausmenoista selviytyminen sekä se, miten elimistöni tulee kestämään sille todennäköisesti melko raskasta liohoitoa (lio rasittaa lisämunuaisia sekä vaatii hyvät d-vitamiini- ja rautatasot, eikä mikään näistä asioista ole kohdallani kovin hyvässä jamassa johtuen autoimmuunisairaudestani sekä sen lääkityksistä). Nyt voin vain luottaa siihen, että saan rahoitettua sairauskuluni, ja että löydän jonkun fiksun lääkärin, joka osaa miettiä, miten ärrävian hoidossa on järkevintä edetä minun tapauksessani. Suomessa on tällä hetkellä vain harvoja T3-hoidon taitavia lääkäreitä ja aikoja heille on hankalaa saada, joten tunnen itseni todella onnekkaaksi satuttuani eilen illalla tutkailemaan netin ajanvarauskantoja hetkellä, jolloin yhdelle paljon kehutulle, helmikuun alkuun asti loppuun varatulle lääkärille oli sattunut vapautumaan aika jo ensi viikon perjantaille! Olin jo varautunut odottelemaan ehkä kuukausia avun saamista, mutta nyt pääsenkin jo reilun viikon kuluttua ratkomaan tilannettani eteenpäin.

Ihan huikea tunne tämä, toiveikkuus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti